Vanhana tänään

Sirkka-Liisa Kivelä, Sari Vaapio – Vanhana tänään

Hinta
28,00€

Pelkäätkö vanhenemista tämän päivän Suomessa? Ikääntyneiden palvelut ja vanhustenhoito ovat herättäneet vilkasta keskustelua viime vuosina. Tämän kirjan avulla lukija voi kokea tilanteen sellaisena kuin se todella on, kansalaisten omien kuvausten kautta. Heidän kertomuksissaan omaisten hyvä ja huono hoito vuorottelevat. Autenttiset, osin järkyttävätkin kuvaukset tempaavat lukijan mukaansa.

Tämä teos antaa valmiudet keskustella vanhustenhoidon eettisistä ja lainsäädännöllisistä perusteista ja tietoperustasta sekä keskeisistä valtakunnallisista suosituksista. Niihin iäkkäät ja omaiset voivat vedota huomatessaan läheistensä hoidossa esiintyviä puutteita. Kirjan loppuosassa pohditaan hyvän hoidon kehittämisen mahdollisuuksia ja esitetään uusia näkökulmia ja suosituksia.

Kirja on tarkoitettu kaikenikäisille ikääntymisestä ja iäkkäiden hoidosta sekä palveluista kiinnostuneille ja niiden parissa työskenteleville. Kirjasta on hyötyä myös koulutuksen suunnittelussa ja käytännön opetuksessa.

Minkälaista on olla vanha tulevaisuuden Suomessa? Jokainen vanhenee – myös Sinä! Haluatko vaikuttaa yksin tai ryhmässä siihen, minkälainen elämänlaatusi on vanhana? Luettuasi tämän kirjan, sinulla on paremmat mahdollisuudet halutessasi toimia itsesi, omaistesi ja lähimmäistesi puolesta – etenkin niiden puolesta, jotka eivät enää itse kykene puolustamaan itseään.

Tämän tuotteen ostaneet ostivat myös...

Ostoskorisi

Ostoskorisi on tyhjä

Suosittelemme